”Jos jokaisella olisi joku, kenenkään ei tarvitsisi olla yksin.”

 

Ristinkantajat ry on rekisteröity yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hyvinvointia luonnon, eläinten, käsillä tekemisen ja maaseutuympäristön avulla. Yhdistys perustettiin vuonna 2010 ajatuksena hyödyntää vapaaehtoisten omaa osaamista syrjäytymistä ehkäisevässä työssä. Toiminta on laajentunut vuosien mittaan. Yhdistys toimii maatilalla, jossa luontoa ja maatila-aktiviteetteja voidaan monipuolisesti hyödyntää hyvinvoinnin tukemiseen. Käytämme maatilayhteisöä monipuolisesti ja tavoitteellisesti. Yhteisöllisyys, osallisuus ja luonto ovat toimintamme kulmakiviä. Ristinkantajien toimintapaikkana on Luontohyvinvointikeskus Tyynelä, joka tiedottaa ajankohtaisesta toiminnasta omilla sivuillaan.

Sotkamon seurakunnan nuorisotyön yhdistämät nuoret, nykyään jo aikuiset, ovat yhdistyksen perustajia ja aktiivisia vapaaehtoisia toimijoita. Yhdistyksen nimi “Ristinkantajat” tulee Jaakko Löytyn samannimisestä kappaleesta ja se kuvaa sitä, kuinka toiminnallamme haluamme auttaa kantamaan kunkin taakkaa hetken matkaa elämässä.

Tutustu lisää toimintaamme myös blogissa ja Facebookissa!

Ristinkantajat ry on Sininauhaliiton ja Green Care Finland ry:n jäsenjärjestö. Tyynelän talli on Suomen ratsastajainliiton  jäsentalli.